Kaksi tärkeää asiaa muuttuvat.

Voimassaolevan KMS:n mukaan on kiinteistön tai sen osan luovutus vapautettu liikevaihtoverosta, paitsi jos kyseessä on rakentamaton tontti. Arvonlisäverotus liittyy tontin käsitteeseen kaavoituslain mukaisesti. Euroopan Unionin arvonlisäverodirektiivin mukaan on kaikenlaisesta rakentamiseen tarkoitetusta maasta maksettava arvonlisäveroa. 1.10.2018 alkaen KMS yhdenmukaistetaan arvonlisäverodirektiivin kanssa ja tontin käsite korvataan rakennusmaan käsitteellä. Rakennusmaan käsite on huomattavasti laajempi kuin tontin käsite, joten alv-määräytymisperuste muuttuu aiempaa paljon laajemmaksi.

Toinen tärkeä muutos koskee myös kiinteistöjen arvonlisäverotusta.Koska 1. toukokuuhun 2004 asti voimassa olleen KMS:n mukaan oli uuden rakennuksen ja tontin luovutus vapautettu liikevaihtoverosta, mutta voimassa olevan KMS:n mukaan verotetaan siitä 20 % verokannan mukaan, on KMS:n 46 § 3 momentissa säädetty siirtymäsäännös. Siirtymäsäännöksen mukaan ei sovelleta 20 % arvonlisäverokantaa ennen ensimmäistä käyttöönottoa sellaisen rakennuksen luovutukseen, jonka rakentaminen aloitettiin enne 1. toukokuuta 2004. Rakentamisen aloittamiseksi katsotaan joko rakennusluvan olemassaolo tai rakentamisen tosiasiallinen aloittaminen, mikä veronmaksajan on näytettävä toteen (esim. kustannuslaskelmilla). Viron parlamentin lainmuutoksen toisessa käsittelyssä ehdotettiin KMS:n 46 § 3 momentissa säädetyn siirtymäsäännöksen poistamista. Muutosehdotuksen sanamuodon mukaan on siirtymäsäännös tähän mennessä täyttänyt tehtävänsä. Näin ollen 1. lokakuuta 2018 lähtien siirtymäsäännöstä ei enää ole. Kaikista rakentamiseen tarkoitetuista maapalstoista on vastaisuudessa maksettava 20 % arvonlisäveroa riippumatta niiden hankinta-ajankohdasta.