Aivan kaikkea yrityksen henkilöauton käyttöä ei nähdä luontoisetuna tuloverolain perusteella. Entiseen tapaan on voimassa korkeimman oikeuden päätös numero 3-3-1-93-08, jonka perusteluita on hyvä aika ajoin kerrata. Seuraavaksi muutamia oleellisia kohtia tästä päätöksestä.

  1. Jotta verottaja voisi soveltaa tuloverolain §48, tulee verottajan määritellä verotuskohde – yritysauto luontoisedun myöntäminen. Verottajan tulee todistaa, että autoa käytettiin yksityiskäyttöön. Ei ole riittävää, että verottaja toteaa työntekijällä olleen siihen tilaisuus.

  2. Tilanteessa, jossa ei ole pidetty ajopäiväkirjaa, verottajalla ei ole oikeutta yksioikoisesti vetää johtopäätöstä siitä, että auto on ollut yksityiskäytössä.

  3. Ajopäiväkirjan puuttuminen ei itsessään ole todiste siitä, että auto on ollut yksityiskäytössä. Verottajan on löydettävä ja esitettävä todisteita, jotka vahvistavat yksityiskäytön.

  4. Jos työntekijä käyttää työnantajan ajoneuvoa sellaisessa käytössä, joka ei ole yhteydessä yrityksen toimintaan, eikä sillä saavuteta rahallista hyötyä, eikä se myöskään aiheuta kuluja työnantajalle, tämä yksityiskäyttö ei ole tuloverolain §48 määrittelemänä luontoisetu.

Yrityksen henkilöauton työtekijälle maksuttoman tai alihintaisen luontoisedun enimmäishintarajoitus kuukaudessa on 256 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli ajopäiväkirjaa ei pidetä, niin autoetua verotetaan ainakin 256 euron laajuudessa.