Jos ulkomailla asuva haluaa harjoittaa yritystoimintaa Virossa, hänen ilmoittautumisvelvollisuutensa riippuu seuraavista seikoista:

  1. kiinteän toimipaikan olemassaolo
  2. onko tavaran ostaja tai palvelun saaja Virossa verovelvollinen tai rajoitetusti verovelvollinen vai ei
  3. mistä liiketoimesta on kyse (erikoisjärjestely koskee muun jäsenvaltion henkilön harjoittamaa etämyyntiä ja muun kuin yhteisön valtion henkilön tarjoamaa sähköistä palvelua).

Jos ulkomailla asuva saa itselleen kiinteän toimipaikan Virossa, hänen tulee ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi Virossa samalla tavalla kuin Virossa asuvan.Arvonlisäverolaki (käibemaksuseadus, lyh. KMS) ei määrittele kiinteää toimipaikkaa, joten tulee lähteä verotusmenettelystä annetussa laissa (maksukorralduse seadus, lyh. MKS) olevasta käsitteestä, koska MKS:ssä säädetään kaikista verotuksen yleisperiaatteista. MKS:n 9 §:n 3 momentin mukaan kiinteä toimipaikka on paikka, jonka kautta tapahtuu kokonaan tai osittain ulkomailla asuvan pysyvä elinkeinotoiminta Virossa.

Ulkomailla asuva voi siis harjoittaa yritystoimintaa Virossa myös omistamatta täällä kiinteää toimipaikkaa. Ratkaisevaa on, onko hänen elinkeinotoimintansa Virossa luonteeltaan pysyvä vai voidaanko väittää, että ulkomailla asuva toimii täällä jonkin kertaluonteisen sopimuksen puitteissa. Jälkimmäisessä tapauksessa hänellä ei ole Virossa kiinteää toimipaikkaa, ja päätös siitä, onko hän Virossa verovelvollinen, tulee tehdä muiden kriteerien perusteella.

Jos ulkomailla asuvalla ei ole Virossa kiinteää toimipaikkaa, tulee katsoa, missä tapauksissa hänen tulee ilmoittautua Virossa verovelvolliseksi.

Vastauksen tähän kysymykseen antaa KMS:n 19 §:n 3 momentti: ilmoittautumisvelvollisuus syntyy ulkomailla asuvalle, jolla ei ole Virossa kiinteää toimipaikkaa, mutta jolle syntyy Virossa verotettavaa liikevaihtoa, jota Virossa ei veroteta silloin, kun verovelvollinen tai rajoitetusti verovelvollinen hankkii tavaraa tai saa palvelun. Tämän säännöksen mukaan ilmoittautumisvelvollisuutta ei synny etämyynnistä, eikä ilmoittautumisvelvollisuutta synny ollenkaan liikevaihdon ollessa verotonta (alv-kanta 0 %, yhteisön alueelta kertyvää tavaran liikevaihtoa lukuun ottamatta) tai jos ulkomainen henkilö on ilmoittautunut muussa jäsenvaltiossa sähköisen palvelun arvonlisäveron kantamisen erikoisjärjestelyn mukaan.

Tämä tarkoittaa, että ulkomailla asuvasta henkilöstä, jolla ei ole Virossa kiinteää toimipaikkaa, tulee Virossa verovelvollinen, jos samanaikaisesti pätevät seuraavat seikat:

  1. ulkomailla asuva myy Virossa tavaraa tai tarjoaa palvelua henkilölle, joka ei ole ei verovelvollinen eikä rajoitetusti verovelvollinen
  2. kyseisestä tavarasta tai palvelusta on suoritettava arvonlisäveroa, mutta verokanta ei ole 0 %.

Tämä tarkoittaa, että jos ulkomailla asuva myy tavaraa tai tarjoaa palvelua yksityishenkilölle tai oikeushenkilölle, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen, hänen tulee ilmoittautua Virossa arvonlisäverovelvolliseksi ja suorittaa Viron valtiolle arvonlisävero.