Esimerkiksi siinä tapauksessa että työntekijä on assitenttihenkilö ja hänen on pystyttävä hoitaa tehtäviänsä millä hetkellä tahansa. Lisäksi voi olla perusteena, että on halvempaa ja turvallisempaa pitää ajoneuvo kotona.

Tuloverolain § 48 (5¹) perusteella olisi pidettävä mielessä, että työntekijöiden kuljetusta kodin ja työpaikan välillä, silloin kun julkisen liikenteen ei ole mahdollista kattaa matkaa kohtuullisen ajan ja kustannusten puitteissa, ei voi pitää luontaisetuna.

Ennakkoarviointia varten millä edellytyksin voi työntekijä pitää auton kotona ilman että sitä lasketaan luontoiseduksi, edellä kuvatut olosuhteet tulisi ottaa huomioon kokonaisuutena.

Perustuen tilintarkastustuomioistuimen päätökseen nro 3-3-1-93-08 voidaan todeta, että veroviranomaisen on todistettava auton käyttö henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Yhtiön ajoneuvon pitäminen työntekijän asuinpaikalla ei itsessään vahvista liiketoimintaan liittymätöntä käyttöä.

Korkeimman oikeuden kanta on, että jos työntekijä käyttää työnantajan ajoneuvoa muuhun kuin liiketoimintaan liittyvään toimintaan, josta ei ole rahallista tai kustannuksia työnantajalle, niin siinä tapauksessa sitä ei luokitella luontaiseduksi Tuloverolain § 48 mukaan.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa voidaan sanoa, että kun työntekijän on perusteltua pitää autoa kotona ja matkalla kotiin hän pysähtyy kuntosalilla, se ei automaattisesti tarkoita luontaisedun syntymistä. Jos pysähdys kuntosalilla tai kaupassa aiheuttaa lisäkustannuksia, silloin se luetaan luontaiseduksi.