E-kansalaisuuden käyttöönotosta hyötyvät Virossa toimivat ulkomaiset yrittäjät ja työntekijät, yhtiöiden hallituksen jäsenet ja sijoittajat, jotka pystyvät Digi-ID:n avulla käyttämään sähköisiä palveluja ja varmentamaan henkilöllisyytensä. Sähköinen henkilöllisyystodistus ja sen tunnukset ovat voimassa kolme vuotta myöntämishetkestä.
Heti Digi-ID:n käyttöönotosta lähtien on ulkomaalaisilla henkilöllä ollut mahdollisuus käyttää englanniksi virolaisen kaupparekisterin ja eesti.ee-portaalin sähköisiä palveluja sekä allekirjoittaa asiakirjoja Digi-Doc-ohjelmiston avulla. Muiden palveluntarjoajien osalta käännös- ja muokkaustyöt jatkuvat.
E-kansalaisuus voidaan myöntää henkilölle, jolla on yhteyksiä Viroon tai perusteltu intressi käyttää Viron sähköisiä palveluja. Digi-ID:n myöntää Viron poliisi- ja rajavartiolaitos. E-kansalaisuuden myöntämättä jättämistä ei tarvitse perustella eikä henkilöllä ole oikeutta valittaa kielteisestä päätöksestä. Henkilön luotettavuus tarkastetaan perusteellisesti ennen e-kansalaisuuden myöntämistä, ja Digi-ID:n asianmukaista käyttöä seurataan myös sen myöntämisen jälkeen.
E-kansalaisuutta voi hakea sähköisesti osoitteessa https://apply.e-estonia.com/, käymällä henkilökohtaisesti palvelupisteessä paikallisessa poliisilaitoksessa tai ulkomailla Viron suurlähetystössä. Valitessasi sähköisen hakutavan, täytä sähköinen hakulomake ja liitä hakemukseen vaatimusten mukainen henkilökuva ja kopio henkilöllisyystodistuksesta. Perustele hakemuksessa, miksi haet e-kansalaisuutta, ja maksa lisäksi käsittelymaksu (50 €). Hakemuksen käsittely vie keskimäärin 10 päivää. Hyväksytyn päätöksen jälkeen pyydetään hakijaa käymään valitsemassaan palvelupisteessä antamassa sormenjäljet ja osoittamassa henkilöllisyytensä. Henkilölle annetaan sen jälkeen e-kansalaisen ID-kortti ohjeineen ja sen käyttämiseen tarvittava kortinlukija.
Saat lisätietoja e-kansalaisuudesta sivustolta https://e-estonia.com/e-residents/apply/ ja poliisi- ja rajavartiolaitoksen palvelupisteestä. Mikäli tarvitset apua tai lisätietoja e-kansalaisuuden hakemisessa, voit ottaa meihin yhteyttä soittamalla numeroon +372 6117 700 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen contact@leinonen.ee.