Voimassa olevan tuloverolain ja asetuksen nro 164 mukaan työnantaja saa maksaa työntekijälle korvauksia työntekijän omalla autollaan (eli henkilöautolla, joka ei ole työnantajan omistuksessa tai hallussa) tekemistä työmatkoista tuloveroa ja sosiaaliturvamaksua pidättämättä kahdella tavalla. Jos työmatkoista pidetään ajopäiväkirjaa Viron hallituksen asetuksella säädetyssä järjestyksessä, verotonta korvausta saa maksaa enintään 0,3 €/km, kuitenkin enintään 256 €/kk. Ellei asianmukaista ajopäiväkirjaa pidetä, laskennallista verotonta korvausta saa maksaa enintään 64 €/kk.

1. syyskuuta 2014 voimaan tulevien tuloverolain muutosten mukaan jälkimmäistä vaihtoehtoa ei enää ole ja auton työmatkakäytön veroton korvaaminen edellyttää aina ajopäiväkirjan pitoa.

Asetuksella ei ole itsenäistä vaikutusta, koska se saatetaan sopusointuun tuloverolain muutosten kanssa, jotka mahdollistavat sen, että työnantaja voi korvata työntekijälle hänen henkilöautonsa työmatkakäytöstä aiheutuneita kuluja entistä laajemmassa määrin. Työntekijän oman auton työmatkakäytöstä maksettavan laskennallisen 64 euron korvauksen verottomuuden lakkauttaminen lisää jonkin verran yrittäjien hallinnollista taakkaa. Se ei kuitenkaan ole kohtuuttoman suuri, jos ottaa huomioon, että laskennallinen korvaus kattaa vain lyhyiden ja/tai vähäisten työmatkojen kustannukset ja suuremmat matkat tulee merkitä ajopäiväkirjaan myös nykyään. Ajopäiväkirjan pitämisen säännöt ovat yksinkertaiset, ja sen voi tehdä vapaamuotoisesti.