Jos velallinen on myöhästynyt maksun suorittamisesta, voi velkoja nyt vaatia velalliselta velvoiteoikeuslain 94 §:ssä säädetyn viivästyskoron, johon lisätään 8 %:n vuosikorko. Viivästyskoron määrää nostettiin 1 %- yksikön verran. Se oli aiemmin 7 % vuodessa. Tämän muutoksen tarkoituksena on painostaa velallista suuremman koron avulla maksamaan velkansa nopeammin. 

Mikäli osapuolet eivät olleet sopimuksessaan viivästyskoron määrästä sopineet, oli aiemmin velkojalla mahdollisuus vaatia velalliselta Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon soveltamaa viitekorkoa sekä lisäksi 7 %:n vuosikorkoa.

Tärkein muutos on tehty 9 ja 10 momentteihin. Sen mukaan taloustoimintaa tai ammattia harjoittava velallinen ei saa rajoittaa tai laskea pois sopimuksella yllä mainittua viivästyskorkoa, jos sopimus on velkojan suhteen äärimmäisen kohtuuton.  

113 §:n uusi versio kieltää myös sopimuksen, jonka mukaan julkisista hankinnoista säädetyn lain (riigihangete seadus) 10 §:ssä mainittujen henkilöiden on maksettava viivästyskorkoa alle laissa säädetyn uuden määrän. 

Täysin uutena on lakiin lisätty velkojan mahdollisuus vaatia velalliselta 40 euron vakiokorvausta perintäkuluista (velvoiteoikeuslain § 1131 §). Tässä muutoksessa on oleellista se, että korvauksen vaatijalla ei ole suoraa velvollisuutta todistaa mainitun perintäkulun syntymistä.

Jos perintäkulut ylittävät mainitun summan, voi velkoja vaatia myös määrättyä korvausta ylittävän kulun korvaamista. Uusi säännös sulkee kuitenkin pois sopimuksen, jolla on rajoitettu perintäkulujen korvausoikeutta alle laissa säädetyn uuden 40 euron minimisumman.